Kivulias tie pararatsastajaksi***

                                Olga Temonen tekee uskottavan työn onnettomuuteen joutuvana
                                huippuratsastajana.

Ohjaaja Tuukka Temosen tositapahtumiin perustuva uutuuselokuva Aika jonka sain (2020) kertoo kouvolalaisen pararatsastaja Jaana Kivimäen tarinan. Leffa on realistinen selviytymiskertomus vaikeassa onnettomuudessa vammautuneen ja ruuhkavuosiaan elävän naisen kivuliaasta tiestä kohti parempaa.

Aika jonka sain on Temosen kolmas dokumentaarinen elokuva. Teit meistä kauniin (2016) kertoi rosoisesti, mutta sympaattisesti Apulanta-yhtyeen syntytarinan. Valmentaja (2018) valotti ristiriitaisia tunteita herättävän Jari Sarasvuosta uraa. Se ei ollut edeltävän elokuvan kaltainen menestys, mutta konsulttimaailman satiirina silti mainettaan parempi.

Uutuusleffa alkaa komeasti ja dynaamisesti ratsastajien laukalla läpi kymenlaaksolaisten peltojen ja hiekkateiden. Leffan päähenkilö Jaana Kivimäki (Olga Temonen) elää ruuhkavuosiaan. Hänen elämänsä täyttyy ravintolan pyörittämisestä, kahden tyttären kasvattamisesta, onnettoman aviosuhteen ylläpitämisestä ja ratsastusharrastuksen ihanuudesta. Kaikkien suurinta iloa hänelle tuottavat yhteiset hetket hevosten parissa.

Kodin arkea varjostaa yhteiselo arvaamattoman, väkivaltaisen ja sairaalloisen mustasukkaisen Markon (Sebastian Rejman) kanssa. Jaanan tyttärillä (Hilma ja Helga Temonen) on aina ”seikkailureppu” valmiiksi pakattuna, kun isän raivokohtauksia on paettava mummolaan isoäidin (Riitta Havukainen) luo. Vaimo jaksaa kuitenkin rakastaa komeaa aviomiestään, jonka hämärähommat näyttävät jäävän häneltä huomaamatta.

Lohtua ja sisältöä elämään tuovat Jaanalle ratsutalli ja esteradat, joilla pyörivät myös paras ystävä Marjut (Pilvi Hämäläinen) ja tukimies Andre (Mikael Rejström).

Varsinainen draama alkaa vuoden 2004 kilpailumatkasta, jossa hevoskuljetusauton lastaussillan hydrauliikka pettää ja lastaussilta kaatuu Kivimäen päälle. Seurauksena on alaraajahalvaus ja maratoninmittaisen kuntoutusjakson alku.

Jaanaa näyttelevä Olga Temonen rakentaa pyörätuoliin joutuvasta huippuratsastajasta hyvin realistisen kuvan. Päähenkilön elämä muuttuu ratkaisevasti ja se on rakennettava vammautuneena sirpaleista uudelleen. Jaanan kömpelyys ihmissuhteissaan on toistuvaa. Hän ei todellakaan ole mukava, seurallinen tai sankarillinen. Elämä on kivuliasta niin fyysisesti kuin henkisestikin.

Aika jonka sain on Jaana Kivimäen kasvutarina, jossa tummat pilvet vähitellen vetäytyvät ja auringonsäteet pääsevät tihkumaan päähenkilön elämään. Ennen kuin Jaana pääsee komean hevosensa satulaan, on hänen itsensä ylitettävä monta elämän estettä. Tämän prosessin Tuukka ja Olga Temonen kuvaavat varsin vakuuttavasti. He vastaavat yhdessä myös käsikirjoituksesta.

Leffa sai useita palkintoja Monacon kansainvälisillä filmifestivaaleilla. Se palkittiin parhaasta ohjauksesta (Tuukka Temonen), parhaasta miessivuosasta (Ville Myllyrinne), parhaasta leikkauksesta (Juha Kärkkäinen), parhaasta tuottajasta (Olga Temonen ja Tuukka Temonen) ja parhaasta tosipohjaisesta draamakäsikirjoituksesta.

Elokuva antaa luultavasti voimaa onnettomuuden kokeneille.

Elokuvan traileri: