Joutsenperheen joutohetki dokumentissa Luontosinfonia.
Y-Kinon ensi-iltaan tullut Marko Röhrin ohjaama ja käsikirjoittama dokumenttielokuva Luontosinfonia (2019) on maamme luonnon
ylistyslaulu. Elokuvan kuvavirrassa suomalainen luonto näyttäytyy
henkeäsalpaavan kauniina ja monimuotoisena. Klassisen musiikin tahdittama
dokumentti on luontoystävän runsaudensarvi, josta voi ammentaa paljon ilman
kertojaa tai faktaruutuja.
Luontosinfonia on kaikkien aikojen katsotuimman
dokumenttielokuvan Järven tarinan (2015)
ja Metsän tarinan (2012) sisarelokuva.
Elokuva on retrospektiivinen eli takautuva, koska se käyttää pääosin näiden
elokuvien yhteyteen kuvattua materiaalia. Vain viidennes kuvaaja Teemu Liakan kuvaamista otoksista on
täysin uusia.
Visuaalisesti häikäisevän dokumentin pienenä kauneusvirheenä
ovatkin vanhimmat 12 vuotta sitten kuvatut otokset, joiden resoluutio ei vastaa
nykypäivän vaatimuksia. Toisaalta ne ovat perusteltuja elokuvan sisällön,
tunnelman ja suomalaisen luonnon historiallisen kehityksen kannalta. Elokuvan
tuottajien Hanna Järvisen ja Marko
Röhrin mukaan osa kuvatusta luonnosta on jo ehtinyt tuhoutua.
Luontosinfonian erikoisuus on luontokuvauksen ja
sinfoniamusiikin yhdistäminen. Elokuvan musiikki on säveltäjä Panu Aaltion nuotintamaa, ja Vantaan viihdeorkesterin, Grex Musicus –kuoron ja heleä-äänisen laulaja
Johanna Kurkelan esittämää. Elokuva
on leikattu musiikin ehdoilla. Sen käyttö on ajoittain mahtipontista ja varsin
perinteistä: eläinten poikasten touhuja säestävät puhaltimet, tunnelmallisia
hetkiä viulut ja piano. Kun suuri lintuparvi pyyhältää lentoon, patarummut
sanovat painavan sanansa.
Elokuva käynnistyy revontulien tanssilla ja järvimaisemien
esittelyllä. Jokaisesta vuodenajasta tuodaan esille sen ominaispiirteet ja
kauneimmat kasvot. Kaikkien kiehtovimmat osiot ovat mielestäni muodonmuutokset
ja upeat lähikuvat villieläimistä. Tavallinen luontoharrastaja voi tallata
elämänsä metsissä, soilla, pelloilla ja vaaroilla törmäämättä suurpetoihin tai
näkemättä kotkanpesää. Luontosinfoniassa niin moni eläin on läsnä lähikuvissa.
Luontosinfonia on kuorrutettu visuaalisilla herkkupaloilla:
kuikan nousukiito järvellä, joutsenperheen joutohetket, majava-ahmatin taukoamaton
jauhanta, sudenkorennon vaivalloinen punnerrus ulos kuorestaan, selkää uivan
saukon pissahetki, hirvilauman uintiretki, käpytikan nokkeluus ja hanhien
syysmuuton massiivisuus. Nämä vain muutamia mainitakseni.
Luontosinfoniassa vältetään tietoisesti suuria
riitasointuja. Eläinmaailman keväistä kiimaa ja urosten pullistelua toki
sivutaan, mutta ravintoketjun eloonjäämiskamppailut sivuutetaan: veri ei
juurikaan virtaa.
Näin harmoninen ja kaunis luontodokumentti on kuin tilaustyö
maailman onnellisimmalle kansalle.
Suomalaisille rakasta järvimaisemaa.
Elokuvan traileri: