Olga Temonen tekee uskottavan työn onnettomuuteen joutuvana
huippuratsastajana.
Ohjaaja Tuukka
Temosen tositapahtumiin perustuva uutuuselokuva Aika jonka sain (2020) kertoo kouvolalaisen pararatsastaja Jaana Kivimäen tarinan. Leffa on
realistinen selviytymiskertomus vaikeassa onnettomuudessa vammautuneen ja ruuhkavuosiaan
elävän naisen kivuliaasta tiestä kohti parempaa.
Aika jonka sain on Temosen kolmas dokumentaarinen elokuva. Teit meistä kauniin (2016) kertoi
rosoisesti, mutta sympaattisesti Apulanta-yhtyeen syntytarinan. Valmentaja (2018) valotti ristiriitaisia
tunteita herättävän Jari Sarasvuosta uraa. Se ei ollut edeltävän elokuvan
kaltainen menestys, mutta konsulttimaailman satiirina silti mainettaan parempi.
Uutuusleffa alkaa komeasti ja dynaamisesti ratsastajien
laukalla läpi kymenlaaksolaisten peltojen ja hiekkateiden. Leffan päähenkilö
Jaana Kivimäki (Olga Temonen) elää
ruuhkavuosiaan. Hänen elämänsä täyttyy ravintolan pyörittämisestä, kahden
tyttären kasvattamisesta, onnettoman aviosuhteen ylläpitämisestä ja
ratsastusharrastuksen ihanuudesta. Kaikkien suurinta iloa hänelle tuottavat
yhteiset hetket hevosten parissa.
Kodin arkea varjostaa yhteiselo arvaamattoman, väkivaltaisen
ja sairaalloisen mustasukkaisen Markon
(Sebastian Rejman) kanssa. Jaanan
tyttärillä (Hilma ja Helga Temonen) on
aina ”seikkailureppu” valmiiksi pakattuna, kun isän raivokohtauksia on paettava
mummolaan isoäidin (Riitta Havukainen)
luo. Vaimo jaksaa kuitenkin rakastaa komeaa aviomiestään, jonka hämärähommat
näyttävät jäävän häneltä huomaamatta.
Lohtua ja sisältöä elämään tuovat Jaanalle ratsutalli ja
esteradat, joilla pyörivät myös paras ystävä Marjut (Pilvi Hämäläinen)
ja tukimies Andre (Mikael Rejström).
Varsinainen draama alkaa vuoden 2004 kilpailumatkasta, jossa
hevoskuljetusauton lastaussillan hydrauliikka pettää ja lastaussilta kaatuu
Kivimäen päälle. Seurauksena on alaraajahalvaus ja maratoninmittaisen
kuntoutusjakson alku.
Jaanaa näyttelevä Olga Temonen rakentaa pyörätuoliin
joutuvasta huippuratsastajasta hyvin realistisen kuvan. Päähenkilön elämä
muuttuu ratkaisevasti ja se on rakennettava vammautuneena sirpaleista
uudelleen. Jaanan kömpelyys ihmissuhteissaan on toistuvaa. Hän ei todellakaan
ole mukava, seurallinen tai sankarillinen. Elämä on kivuliasta niin fyysisesti
kuin henkisestikin.
Aika jonka sain on Jaana Kivimäen kasvutarina, jossa tummat
pilvet vähitellen vetäytyvät ja auringonsäteet pääsevät tihkumaan päähenkilön
elämään. Ennen kuin Jaana pääsee komean hevosensa satulaan, on hänen itsensä
ylitettävä monta elämän estettä. Tämän prosessin Tuukka ja Olga Temonen
kuvaavat varsin vakuuttavasti. He vastaavat yhdessä myös käsikirjoituksesta.
Leffa sai useita palkintoja Monacon kansainvälisillä
filmifestivaaleilla. Se palkittiin parhaasta ohjauksesta (Tuukka Temonen),
parhaasta miessivuosasta (Ville Myllyrinne), parhaasta leikkauksesta (Juha
Kärkkäinen), parhaasta tuottajasta (Olga Temonen ja Tuukka Temonen) ja
parhaasta tosipohjaisesta draamakäsikirjoituksesta.
Elokuva antaa luultavasti voimaa onnettomuuden kokeneille.
Elokuvan traileri: