Paikalliselokuvaa ammattimaisin ottein***½

                                               Muistoseurat 2:n keskeinen tekijäjoukko.
                                                             Kuva: Jarmo Vainionpää

Jukka Mäkisen ohjaama Muistoseurojen jatko-osa on todennäköisesti ollut vuoden odotetuin elokuva Kauhavalla. Edellisvuoden hittileffaa ovat paikalliset elokuvan ystävät odottaneet malttamattomasti, mitä on taitavasti hyödynnetty jatko-osan mainonnassa. Muistoseurat 2  – Anteron aarteen jäljillä  (2018)  palkitsi useimpien odotukset ensi-illassaan 28.12. Lähes tunnin mittainen uutuuselokuva on edeltäjäänsä Muistoseuroja (2017) ammattimaisemmin tehty.

Muistoseurat 2 on edellisosan tavoin luokiteltavissa maalaiskomediaksi. Sen on tuottanut Järvilakeuden kansalaisopisto, jonka rehtori Leea Keto teki elokuvan käsikirjoituksen toukokuun aikana. Ammattimainen kuvaus ja leikkaus ovat Pekka Pohjoispään käsialaa. Kuvaajan ja ohjaajan keskinäinen yhteistyö näkyy edellisosaa monipuolisempina kuvakulmina ja elokuvakerronnan kehittymisenä.

Ammattitaitoa paikalliselokuvan tekoon on tuonut myös monia tv-tuotantoja ohjannut Jukka Mäkinen. Hänen kädenjälkensä on näkynyt mm. televisiosarjoissa Korpelan kujanjuoksu, Pirunpelto, Mooseksen perintö ja Peräkamaripojat. Elokuvan tärkeistä elementeistä on tässä leffassa kunnossa myös musiikkipuoli. Jyrki Talvitien musiikki kuljettaa mukavasti leffaa eteenpäin.

Elokuvan tuotantotekniikkaan liittyvä osaaminen näkyy myös poikkeuksellisen hyvänä äänityksenä. Nykyisen kotimaisen elokuvan helmasynti on puheen puuroutuminen epäselväksi mutinaksi. Muistoseurat 2:ssa näyttelijöiden replikointi on selkeää, eikä musiikin pauhu peitä artikulointia alleen.

Muistoseurat 2 lähtee liikkeelle jännittävästi. Edellisosan kertoja, epämääräisissä oloissa kuollut Antero (äänenä Teemu Hakala) on jättänyt jälkeensä tuhraantuneen kirjeen, jossa viitataan Lappiin ja kultaan. Anteron leski Maire (Mari-Elina Kottari) ja velipoika Kale (Jarmo Kumpula) päättelevät aarteen löytyvän Lappajärven suunnasta.

Kesäleski Kale on ystävänsä Penan (Eero Kankaansyrjä) kanssa viritellyt menoa naistentansseihin Kalliojärvelle. Suunta otetaan kuitenkin kohti meteoriittijärveä, kun kuskiksi saadaan luotettava Jortsu (Jouko Mäkinen), joka on liikkeellä vähemmän luotettavalla Ransu-Transitillaan. Mukaan matkaan pakkautuu Lempi-äitee (Tuula Kuoppala), jonka sydänkäpy Usko-Evert (Seppo Väkeväinen) on häipynyt taivaan tuuliin moottoroidulla varjoliitimellään (lentäjästuntina Ilkka Peura). Autoon nousevat myös Maire ja runoilija Torsti (Raimo Peltola), jolla on maaginen ote naisiin.

Tie vie jatkuvasti täydentyvää joukkoa kohti Karvalaa, Paalupaikkaa ja naistentansseja. Yhtä ja toista tapahtuu aarteen etsinnän lomassa.

Elokuvan roolituksesta on vastannut Jarmo Kumpula, ja castingissa on tullut mukaan uusiakin roolihenkilöitä edellisosaan verrattuna. Heistä ehkä näkyvin on Katinkaa näyttelevä Minna Lammi. Näyttelijäsuoritukset ovat keskimäärin hyvää harrastelijateatteritasoa. Mieleenpainuvimmat roolit ovat elokuvassa Lempillä, Kalella, Penalla, Jortsulla, Mairella ja Torstilla.

Kale (Jarmo Kumpula, Jortsu (Jouko

Mäkinen) ja Pena (Eero Kankaansyrjä)

ovat keskeisissä rooleissa uutuuselokuvassa.

Kuva: Jarmo Vainionpää

Ei Anteron aarteen jäljillä aivan ongelmaton ole elokuvataiteellisesti. Juoni on melko ohut monen muun kotimaisen komedian tapaan. Meteoriittijärven rannalta löytyvien sinänsä viehättävien merenneitojen näytelmä näytelmässä sekä Usko-Evertin pöristely taivaalla ilman loogista määränpäätä tuntuvat aika lailla päälle liimatuilta kohtauksilta. Elokuvan alun pitkitettyä hierontakohtausta pikkutuhmine mielleyhtymineen olisi voinut surutta leikata. Toisaalta Muistoseurat 2 olisi voinut olla nyt nähtyä räväkämpikin, koska siihen näyttelijäkaartilla olisi ollut ilmeiset edellytykset.

Olennaista useimmille katsojille on kuitenkin se hieno yhteisöllisyys ja yhdessä tekemisen meininki, joka heijastui niin elokuvasta kuin elokuvantekijöiden haastatteluistakin. Kuvauspaikat ovat monelle tuttuja Kuntokorjaamosta Lapuan Paukkuun ja Karvalan uimarantaan.

Järvilakeuden kansalaisopisto ja Y-Kino pitävät yllä hienolla tavalla Kauhavan mainetta ja perinnettä elokuvakaupunkina. Kun kaupungissa pohditaan seuraavan kerran ansioitunutta kulttuuripalkinnon saajaa, on meillä ainakin kaksi hyvää ehdokasta.

Elokuvan traileri:

                                

Vaimentuvat huudot syvyydestä***½

                                 Matthias Schoenaerts on Kurskin kapteeni Mihail Averin.

Y-Kinon ensi-iltaan tullut tanskalaisohjaaja Thomas Vinterbergin elokuva Kursk (2018) kertoo elokuussa 2000 uponneen ydinsukellusveneen tarinan. Tositapahtumiin perustuva leffa tuo esiin traagisen onnettomuuden kaikki puolet: miehistön kamppailun hengestään armottomassa aikaikkunassa, pelastajien kyvyttömyyden kansainväliseen yhteistyöhön, ja sydän kylmänä rakkaistaan tietoa odottaneiden omaisten kasvavan hädän.

Kursk oli Venäjän pohjoisen laivaston ylpeys, 118 merisotilaan palveluspaikka. Filmin alussa miehistön jäsenet ovat kokoontuneet juhlimaan yhden kollegansa häitä. Riehakasta juhlintaa seuraa paluu arkeen ydinsukellusveneen suunnatessa Barentsinmerelle Venäjän laivaston pisimpään ja laajimpaan sotaharjoitukseen.

Tapahtumien vyöry alkaa, kun harjoitustorpedoja ampumassa olleen Kurskin  torpedo-osastossa räjähtää. Pian tapahtuu toinenkin räjähdys ja Kursk vajoaa hylyksi meren pohjaan. Lisääntyvät vuodot, vähenevä happi, himmenevät valot ja syvyyksien hiljaisuus luovat kuristavan tunnelman, jonka jännitteisyyden Vinterberg taitavasti kuvaa. Laivan peräosaan pelastautuneilla 23 merisotilaalla alkaa kilpajuoksu ajan ja kuoleman kanssa.

Miehistön henkiseksi johtajaksi nousee sukellusveneen kapteeni Mihail Averin (belgialainen Matthias Schoenaerts), joka sisullaan kannattelee myös miehistön henkisesti heikompia jäseniä. Hänen vaimonsa Tanja (Léa Seydoux) odottaa miestään malttamattomana kotiin. Pariskunnan pojan kautta kuvataan osa elokuvan vaikuttavimmista ja humaaneimmista kohtauksista.

Kursk pyrkii dokumentoimaan syyt siihen, miksi ydinsukellusveneen uppoamisesta tuli Venäjän laivaston historian pahin sukellusveneonnettomuus. Hiljattain päättyneen kylmän sodan kaiuista oli varmasti osaksi kysymys. Ylpeän amiraali Petrenkon (Max von Sydow) kovakorvaisuus niin Pohjoisen laivaston komentajan Vjatšeslav Gruzinskin (Peter Simonischek) avunpyynnöille kuin omaistenkin hädälle on katsojan aistittavissa.

Katastrofielokuvaksi Kursk on hallittu ja ylenpalttista sankarikuvausta välttelevä.  Leffan tähtikaarti on vakuuttava. Parhaiten onnistuvat Schoenaerts ja englantilaista laivastoupseeria David Russellia näyttelevä Colin Firth. Esimerkiksi Adelen elämässä ja 007 Spectressä loistanut Léa Seydoux jää hieman voimattomaksi ja valjuksi.

Kuvauksellisesti varsin mielenkiintoinen ja onnistunut ratkaisu on kuvasuhteen muuttuminen. Kuvat maalla on kuvattu standardikuvasuhteella 1:37, kun taas pinnan alla kuvattaessa käytetään kuvakokoa cinemascope eli 2,39:1. Näin maallinen ja merellinen erotetaan elokuvassa selkeästi toisistaan.

Kurskia rasittaa elokuvana erityisesti kaksi asiaa. Oletettavasti kaikki tietävät pelastusyritysten lopputuloksen. Toinen epäkohta löytyy englanninkielisyydestä. Katsojan on ajoittain vaikea samastua tapahtumiin, jossa ynseät venäläiset laivastoupseerit puhuvat englantia, eivät venäjää. Tämä on nykypäivän näkökulmasta hyvin vanhahtava ratkaisu, kun ottaa huomioon elokuvatuotannon kansainvälisyyden.

Elokuvan traileri:

Kotimainen elokuvaharvinaisuus Y-Kinossa

                                Sabinan (Hanna Taini) ja jääkärikorpraali Matin (Tauno
                                Brännäs eli Palo) kemiat ovat kohdallaan.

Itsenäisyyspäivän alla 5.12.18 Y-Kinossa tarjoutui mahdollisuus nähdä ilmaiseksi kaksi eri versiota Jääkärin morsiamesta, joka perustuu Sam Sihvon näytelmään.  Risto Orkon ohjaama vuoden 1938 versio on toisinaan ollut katsottavissa televisiosta. Sen pääosissa ovat Kullervo Kalske, Tuulikki Paananen ja Erkki Uotila.

Kalle Kaarnan ohjaama Jääkärin morsian vuodelta 1931 on sen sijaan harvinaisuus. Sen saaminen Y-Kinoon oli todellinen kulttuuriteko niin elokuvateatterilta kuin Suomen jääkärimuseoltakin, jolla on elokuvaan esitysoikeudet. Jääkärimuseo toimii Kauhavan Kortesjärvellä.

Kaarnan elokuvaa on esitetty vain vuoden 1931 elokuvakiertueen aikana, Tampereen elokuvafestivaaleilla ja vuonna 2001 Jääkäripataljoona 21:n muistojuhlassa Vaasassa. Elokuvan taustaa esitelleen Suomen jääkärimuseon perusnäyttelyn kuraattori Anne-Maj Salinin mukaan Jääkärin morsian oli valtavan suosittu v. 1931 ja sille suunniteltiin maailmanlevitystä. Sen jälkeen elokuva katosi ja sen pelättiin tuhoutuneen tulipalossa.

Jääkärifilmiä pidettiin vuosikymmenet kadonneena, kunnes siitä löytyi muutamia filmikeloja helsinkiläisestä kellarista 1990. Sattuman oikusta vuonna 1990 löytyi amerikkalaisesta kaivoskaupungista elokuva kokonaisuudessaan. Suomen Elokuva-arkisto teki pelastekopion elokuvasta kellarista löytyneen materiaalin ja Amerikan kopion pohjalta.

Kaarnan ohjaama ja käsikirjoittama ja Heikki Ahon ja Björn Soldanin kuvaama elokuva alkaa talvesta, jolloin joukko suomalaisia isänmaallisia nuorukaisia pakenee venäläisiä kasakoita hiihtäen jäätyneen Itämeren yli Ruotsiin. Heidän joukossaan ovat Kuninkaallisen Preussin jääkäripataljoona 27:ään kuuluvat jääkärikorpraali Martti (Tauno Brännäs eli Palo) ja Kalpa (Väinö Hukka). Molemmat miehet joutuvat muiden suomalaisjääkäreiden tavoin taisteluihin mm. Aa-joella.

Reservissä jääkärit viettävät aikaansa Latvian Libaun Kulta-ankkuri-nimisessä kahvilassa, jonka omistaa Sonja Strand (Ella Eronen). Hänen kapteenimiehensä (Armas Lindström) palvelee Venäjän armeijassa, ja Sonja on kehittänyt suhteen paroni von Lichtensteiniin (Toivo Pohjakallio). Paroni käyttää naista hyväkseen ja vakoilee Venäjän hyväksi juutalaisen Isakin (Väinö Hellén) avulla.

Kulta-ankkurin vetonaula on varsovalainen balettitanssija Sabina (Hanna Taini), joka toimii tanssijattarena. Martti ihastuu kaunottareen, ja heidän välilleen syttyy romanssi. Sabinaa tavoittelee myös paroni von Lichtenstein. Elokuvan loppuun sisältyy paljon leiskuvia tunteita ja dramatiikkaa.

Jääkärin morsian on Helsingin Kaivopuistossa ja Hangossa kuvattu mykkäelokuva, johon on sisällytetty välitekstien ohella pari laulua ja Tanskassa äänitettyä musiikkia tanssikohtauksiin. Elokuvan maisemakuvaus voisi olla myöhemmältäkin ajalta. Toteutus on nykymittapuun mukaan paikoitellen naiivia ja mahtipontista, mutta näyttelijäsuoritukset ovat kestäneet ajan riennon.

Ahon ja elokuvaohjaaja Teuvo Tulion löytö Taini hehkuu temperamentikkaan Sabinan roolissa. Hänen ja 22-vuotiaan Tauno Brännäsin romanssista löytää kiihkeyttä ja kemiaa. Ei ihme, että Tainista tuli 30-luvun kansikuvatyttö ja Tauno Palosta Suomi-Filmin kestävin näyttelijäikoni. Kun joukkoon lisätään vielä kolmas elokuvassa debytoinut näyttelijä, suomalaisen teatterin ja elokuvan suuri tragedienne Ella Eronen, on tähtikattaus valmiina.

Elokuvaan voi tutustua myös Suomen Jääkärimuseossa. Tämän harvinaisuuden esittämistä Y-Kinossa toivoisi myös jatkettavan.

                                Sotadraaman loppumetrit todistavat jääkäreiden paluun
                                Suomeen jäämurtaja Sammolla.