Virpi Suutarin erinomainen
dokumenttielokuva Aalto (2020)
piirtää vivahteikkaan kuvan kansainvälisesti tunnetuimmasta arkkitehdistämme ja
hänen taiteilijavaimostaan. Alvar ja
Aino Aallon saumattomasta yhteistyöstä ja suunnattomasta tuotteliaisuudesta
kertova kaunis elokuva on kulttuuriteko.
Alvar Aallon muotokieli on erityisesti ihastuttanut mutta
myös vihastuttanut suomalaisia pian sata vuotta. Kuortaneella syntynyt,
Alajärvellä asunut ja Seinäjolle Aalto-keskuksen suunnitellut modernismin ja
funktionalisen arkkitehtuurin keulakuva on tavalla tai toisella tuttu
jokaiselle aikuisikään varttuneelle kansalaiselle. Alvar ja Aino Aallon
vaikutus näkyy suomalaisten kotien astiastoissa, valaisimissa ja huonekaluissa.
Alvarin arkkitehtuurilla on puolestaan ollut huomattava
vaikutus niin julkiseen kuin yksityiseen rakentamiseen sekä Suomessa että
ulkomailla. Dokumentissa painoarvoa saavat esimerkiksi Paimion parantola,
Viipurin ja Rovaniemen kaupunginkirjastot, Jyväskylän yliopiston päärakennus,
Savoy-ravintola, Finlandia-talo, Bostonissa sijaitseva MIT:n asuntola Baker
House sekä Ranskassa sijaitseva yksityisasunto Maison Louis Carré.
Suutari on paneutunut dokumentissaan huolellisesti taiteilijapariskunnan
elämään ja historiaan. Elokuva rakentuu
erinomaisesta kuvamateriaalista, erityisesti arkkitehtien haastatteluista sekä
arkistojen kätköistä löytyneistä yllättävistä aarteista. Elokuvaa kuljettavat
hienosti eteenpäin arkkitehtipariskunnan intiimi ja lämminhenkinen
kirjeenvaihto, josta lukevat otteita Pirkko
Hämäläinen ja Martti Suosalo.
Pariskunta kävi tiivistä kirjeenvaihtoa erityisesti Alvar
Aallon pitkien työmatkojen aikana. Kielitaitoinen ja charmikas Alvar liikkui
kansainvälisissä arkkitehti- ja liikemiespiireissä sulavasti. Alvarin
vetovoima, flirttailu ja jopa liiallinen sosiaalinen elämä näyttävät
herättäneen Ainossa ajoittain suurtakin huolta.
Alvar Aallon monipuolista tuotantoa tunteville elokuva
tarjoaa paljon uutta tietoa. Erityisen ansiokasta on Ainon merkityksen tuominen
esiin Alvarin menestystarinassa. Niille, jotka eivät Aaltoja tunne, elokuva on
todellinen runsaudensarvi lahjakkaan pariskunnan merkityksen selvittämisessä.
Aivan särötön elokuva ei onneksi ole. Alvar Aallon pyrkimys
muokata toisesta vaimostaan Elissa
Aallosta kuolleen Aino-vaimon kaltainen tuodaan koruttomasti esiin. Samoin
käy ilmi se, että Aalto haki elämänkaarensa lopussa usein lohtua viinapullon
hengeltä.
Virpi Suutarin hieno dokumenttielokuva on nähtävä ja
koettava. Hänen kameramiehensä Heikki
Färm, Jani Kumpulainen ja Tuomo Hutri tallentavat henkeäsalpaavia
kuvia ja tallentavat erinomaisia tuokiota niin rakennuksista kuin yksittäisistä
esineistäkin omalla viipyilevällä kameratyöskentelyllään. Lopputulos on
ohjaajan ja leikkaaja Jussi Rautaniemen
huippusuoritus.
Elokuvan traileri:
