Sanotaan se heti kärkeen: eteläkorealaisen ohjaajan Bong Joon-hon elokuva Parasite (2019) on vuoden paras elokuva. Tämä musta komedia on elokuvallisesti niin ehyt, juoneltaan niin kiehtova ja moniulotteinen, henkilöhahmoiltaan niin suurenmoinen, ja toteutukseltaan niin loistelias, ettei kriitikko voi kuin vierittää pari kyyneltä. Niin suuria tunteita voi herättää elokuva, joka vie katsojansa toiseen maailmaan, joka on vieras, mutta ihmiskohtaloita kuvatessaan niin universaali.
Bong Joon-hon tragikomedia on nyt kirkkain tähti korealaisen elokuvan taivaalla. Se voitti viime vuonna Cannesin elokuvajuhlien pääpalkinnon Kultaisen palmun ja helmikuun alkupuolella Hollywoodissa neljä Oscaria. Parasite (Loinen) sai parhaan elokuvan palkinnon ensimmäisenä ei-englanninkielisenä filminä. Pystit tulivat myös parhaasta ohjauksesta, parhaasta alkuperäiskäsikirjoituksesta ja parhaasta kansainvälisestä elokuvasta.
Elokuva kertoo kahden hyvin erilaisen eteläkorealaisen perheen tarinan. Päärooleissa on siten peräti kahdeksan taitavaa korealaisnäyttelijää. Perheet ovat yhteiskunnallistaloudellisen jatkumon eri päivstä. Kimin perhe elää kellarissa ja on hyvin köyhä. Vauras Parkin perhe asuu puolestaa Seoulin korkeimmalla kukkulalla kuuluisan arkkitehdin suunnittelemassa desing-omakotitalossa.
Kahden perheen tarina alkaa Kimeistä. He elättävät itsensä kokoamalla pitsalaatikoita, ja asuvat surkeassa kellarinloukossa, jonka ikkunoiden eteen juopot käyvät tekemässä tarpeensa. Isä Ki-taek (Song Kang-ho) on käytännössä työtön ja naimisissa entisen moukarinheittäjävaimonsa Chung-sookin (Chang Hyae-jin) kanssa. Perheellä on parikymppinen teinipoika Ki-woo (Choi Woo-shik) ja hieman nuorempi taiteelinen tytär Ki-jung (Park So-dam). Varattomuudestaan huolimatta tai ehkä juuri siksi, perhe pitää yhtä ja on hyvin yritteliäs.
Parkin perhe on yhteiskunnan yläkerrosta. Isä Park (Lee Sun-kyun) on paljon poissaoleva ja menestyvä liikemies, kaunis edustusvaimo Yeon-kyo (Cho Yeo-jeong) kireä ja ahdistunut. Lukiolaistyttö Park Da-hye (Jung Zi-So) on kallellaan kotiopettajapoikiin, pikkuveli Park Da-song (Hyun-jun Jung) intiaanileikki-iässä. Rikas perhe ei ole erityisen kiinteä.
Elokuva sysää liikkeelle Kimeille lahjoitettu onnenkivi, jonka pitäisi tuoda omistajalleen vaurautta. Pian perheen Ki-woo saakin työtä Parkien hulppeassa omakotitalossa teinitytön kotiopettajana. Vähitellen Kimin koko perhe luikertelee Parkeille erilaisiin töihin huijausten, väärennösten ja pienten valkoisten valheiden avulla. Näyttää hetken siltä, että Kimit ovat siirtymässä ryysyistä rikkauteen.
Tämän enempää en loistavasti käsikirjoitetusta juonesta paljasta. Elokuvassa on runsaasti vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Parasiten luonne muuttuu puolivälissä traagisemmaksi. Se on anniltaan tavattoman rikas. Luksustalo hyvinleikattuine nurmikoineen ja avarine piha-alueineen on jotain sellaista, mihin Kimit eivät aiemmin ole tottuneet. Korealaisperheet ovat kuin kahden kerroksen väkeä ja desingtalostakin paljastuu yllättäviä asioita.
Parasitessa kaikki on kohdallaan: ohjaus, lavastus, kuvaus ja kerronnan valtava vauhti. Korealaisleffa pistää katsojan miettimään, mikä on tavoittelemisen arvoista. Se kertoo myös sen, että suuret suunnitelmat voivat äkkiä murskaantua. Yhteiskuntakritiikkinsä ohjaaja-käsikirjoittaja esittää kuitenkin hienovaraisesti ja osoittelematta.
Ohjaaja on todennut: Parasite on komedia ilman klovneja. Se on myös trilleri, josta puuttuu roisto. Se, mitä tämä tarkoittaa, on katsojan löydettävissä.
Traileri:
