sunnuntai 6. toukokuuta 2018

Räävitön komedia hirmuhallitsijan manttelinperijöistä****

                                Sairauskohtauksen saaneen Stalinin ympärillä manttelinperijät
                                Malenkov, Hrushtshov ja Berija.


Y-Kinon valkokankaalla on nyt nähtävissä yksi alkuvuoden elokuvatapauksista. Poliittisen satiirin mestari Armando Iannucci on tehnyt niin sysimustan ja räävittömän komedian Stalinin kuolemasta ja sitä seuranneesta valtataistelusta, että Venäjän kulttuuriministeriö veti elokuvan pois levityksestä muutama päivä ennen leffan ensi-iltaa. The Death of Stalin (2017) on taidokas yhdistelmä raskaan sarja revittelyä, Venäjän synkän historian dramatisointia ja konekiväärimäistä dialogia, joka ajoittain hipoo mauttomuutta.

Neuvostoliiton vainoharhainen diktaattori generalissimus Josif Stalin (1878-1953) on viime vuosisadan pelottavimpia henkilöhahmoja. Hän aloitti talvisodan, teollisti jättiläisvaltion, selviytyi toisen maailmansodan voittajaksi, ja surmautti arviolta 25-30 miljoonaa ihmistä säälimättömissä ja neuvostoyhteiskunnan kaikille tasoille yltäneissä puhdistuksissaan 1920- ja 1930-luvulla. Toisen maailmansodan uhriluvut ovat vielä erikseen. Omien kansalaisten piinaaminen jatkui Stalinin 5. maaliskuuta 1953 tapahtuneeseen kuolemaan asti.

Tätä massiivisten ruumiskasojen luomaa taustaa vasten skottiohjaajan kuvaus Stalinin kuolemasta ja sitä seuranneesta valtataistelusta komedian keinoin on hullunrohkea, mutta onnistunut. The Death of Stalin perustuu Fabien Nuryn ja Thierry Robinin samannimiseen sarjakuvaan, jonka pohjalta käsikirjoituksen ovat muokanneet ohjaajan itsensä lisäksi David Schneider, Ian Martin ja Peter Fellows.

Elokuva käynnistyy Moskovassa 1.3.1953. Radio Moskova lähettää eetteriin Mozartin konserton, johon neuvostodiktaattori (Adrian McLoughlin) tykästyy. Hän soittaa puhelimella ohjelman tuottajalle (Paddy Considine) ja pyytää konserttitaltioinnin lähettämistä datshalleen. Tuottaja panikoi, koska konserttia ei nauhoitettu.

Stalinin puhdistuksissa tuttaviaan menettänyt pianisti kieltäytyy aluksi yhteistyöstä, mutta lupautuu soittamaan runsaan ruplapalkkion innoittamana. Ainoa keino tyydyttää hirmuhallitsija toive on soittaa konsertto uudelleen ja nauhoittaa se. Kuoliaaksi peloteltu studioyleisö istuu uudelleen aloilleen ja aplodeeraa vimmatusti orkesterille vain miellyttääkseen diktaattoria.

Pian levytyksen vastaanotettuaan Stalin saa halvauskohtauksen datshallaan ja kaatuu lattialle. Kukaan ei uskalla häiritä diktaattoria. Kun hänen sairauskohtauksensa vakavuus selviää muille neuvostojohtajille, ei taitavia lääkäreitä ole enää jäljellä. Joukkomurhaaja on teloituttanut kaikki hyvät, ja jäljellä olevat vain huonot. Kun Stalinin terveydentila heikkenee, alkaa muiden johtajien kesken hillitön ja kaikki hyvän maun rajat ylittävä kilpailu vallasta.

Kommunistisessa puolueessa vahvimmilta Stalinin seuraajilta vaikuttavat pääministeri Georgi Malenkov (Jeffrey Tambor) ja hänen liittolaisensa, sisäisestä turvallisuudesta vastannut pyöveli Lavrenti Berija (Simon Russel Beale). He ovat toimineet yhteistyössä jo 30-luvun vainoissa ja toisen maailmansodan melskeissä.

Parivaljakon kovimmaksi vastustajaksi nousee Nikita Hruštšov (erinomainen Steve Buscemi). Hurjan valtataistelun pyörteisiin imaistaan myös ulkoministeri Vjatšeslav Molotov (Monty Python-legenda Michael Palin), epäsuosioon joutunut Anastas Mikojan (Paul Whitehouse) ja Suuren isänmaallisen sodan sotilassankari marsalkka Georgi Žukov (Jason Isaacs).

Vallantavoittelijoiden keskinäinen nokittelu Stalinin ruumiin ympärillä on absurdia ja irvokasta. Neuvostojohtajien karrikoidut henkilöhahmot ovat karkeita ihmisiä, jotka tekevät toisilleen tyhmiä käytännön piloja. Historiatietoisen katsojan naurunpyrskähdyksiä hillitsee  se, että hän tietää seuraavansa melkoista tragikomediaa. Elokuvan henkilökaartista jokaisella oli kädet veressä. Puolueterrorista selviytyneet johtajat olivat maksaneet kovan hinnan. He olivat sekä suoraan että välillisesti vastuussa miljoonien, kenties jopa kymmenien miljoonien kuolemasta.

Iannucci osoittaa sysimustan komedian keinon sen, että valta ei voi pohjautua päähänpistoihin ja sokealle lojaalisuudelle, jotka luovat täysin kestämättömän ilmapiirin ja arveluttavan poliittisen kulttuurin. Ideologia ei voi myöskään perustua leväperäiselle etiikalle.

”Stalinin kuoleman” kritiikin kärki osuu myös omaan aikaamme maailmaan, jota leimaavat autoritaaristen johtajien nousu, populismin nousu, johtajien sumeilematon valehtelu sekä demokratian ja sivistyksen vähättely. Vallanjanoiset johtajat käyttävät ideologioita keppihevosenaan, rajoittavat sanan- ja kokoontumisvapautta ja vaativat ehdotonta lojaalisuutta lähipiiriltään. Tuntuuko tutulta?

Elokuvan traileri:



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mission Impossible – Fallout on tauotonta toimintaa****

                                Tom Cruise tekee kaikki stunttinsa uutuuselokuvassaan. Tom Cruisen tähdittämä Mission Impossible – F...