sunnuntai 3. joulukuuta 2017

Pohjanmaata vapauttamassa**½

                                Tammisunnuntain tapauksia käsitellään ensi kerran
                                elokuvan keinoin Ilkka Vanteen ohjaustyössä.

Y-Kinossa on tänä syksynä ollut laaja kattaus Suomen kohtalonvuosiin liittyviä elokuvia. Antti Tuurin käsikirjoittama ja Antti-Jussi Annilan ohjaama Ikitie (2017) ja Aku Louhimiehen supersuosittu Tuntematon sotilas (2017) ovat saaneet kansalaiset niin paikalliseen sohvateatteriin kuin muihinkin elokuvateattereihin kautta maan. Tuntematon sotilas on ylittänyt jo 700 000 katsojan rajan.

Antti Tuurin käsikirjoittama ja Ilkka Vanteen ohjaama dokumenttielokuva Tammisunnuntai 1918 (2017) sai ensi-iltansa Ylistarossa elokuvateatteri Matin-Tuvan Filmiä ja valoa –festivaalilla marraskuussa. Y-Kinossa elokuvan seuraavat esitykset ovat itsenäisyyspäivänä 6.12. ja torstaina 7.12.
Tammisunnuntai-dokumentti taustoittaa Suomen sisällissotaa ja kertoo erityisesti venäläisvaruskuntien aseistariisumisesta tammikuun 27.-28.1. yönä Etelä-Pohjanmaalla.

Alkusysäys tuleville tapahtumille annettiin Ylistaron Peränevalla, jossa Kainaston ja Kitinojan suojeluskuntalaiset kaatoivat venäläismatruuseja kuljettaneen junan ja vangitsivat heistä 40. Yön dramaattisina tunteina noin 3000 venäläissotilasta riisuttiin aseista Ylistarossa, Lapualla, Vaasassa ja Seinäjoelle Mannerheimin käskyyn perustuen.

Draamadokumentti painottuu Ylistaron tapahtumiin. Muutamaa päivää ennen h-hetkeä Ylistaron suojeluskuntalaiset onnistuivat varastamaan Herttualan koulun hirsiaitasta satakunta kivääriä 120 venäläissotilaan nenän edessä. Tammisunnuntaina Ylistaron suojeluskuntalaiset sekä Vöyrin sotakoulun joukot, yhteensä 800 miestä, riisuivat aseista 400 venäläistä sotilasta Ylistarossa. Tämä merkitsi lähtölaukausta valkoiselle armeijalle Suomen sisällissodassa, joka alkoi Pohjanmaalla vapaussotana.

Tammisunnuntai 1918 alkaa noin kymmenen minuutin taustoituksella, jossa valokuvin, filmipätkin ja aikalaiskertomuksin selvitetään Suomen päätymistä Venäjän vallan alle, sortokausien toimenpiteitä Suomen autonomisen aseman heikentämiseksi, jääkäriliikkeen syntytaustaa ensimmäisen maailmansodan oloissa ja yhteiskunnallisen tilanteen kärjistymistä. Elokuvaa on dramatisoitu aidoilla kuvauspaikoilla Ylistarossa. Dokumentin yksi näyttelijöistä on kauhavalaistaustainen Sauli Kangas.

Pääosa dokumentin materiaalista on tuttua Suomen historiaa opettaneille. Uutta arvokasta ja aiemmin vähänkäytettyä materiaalia edustaa Päivälehden (nykyinen Helsingin Sanomat) arkiston Eljas Erkon muistiinpanot. Vimpelin sotakoulun käynyt ja Vöyrin sotakoulussa opettanut Erkko johti Ylistarossa rukoushuoneen ja nuorisoseurantalon valtausta.

Elokuvan taustalta löytyy laaja työryhmä, johon ovat kuuluneet Ylistaron tammisunnuntai 100 vuotta –työryhmä, Vörå krigskolasarbetsgrupp, Filmiä ja valoa festivaali ry, Vapaussodan Perinneliitto ry sekä Vapaussodan ja Itsenäisyyden EP:n perinneyhdistys ry. Dokumentin tuotanto on Matila & Röhr Productionsin käsialaa. Rahoittajina ovat toimineet mm. Etelä-Pohjanmaan liitto, Suomen kulttuurirahaston Etelä-Pohjanmaan maakuntarahasto sekä laaja joukko eteläpohjalaisia yrityksiä, kuntia, kaupunkeja ja yksityisiä tahoja.

Draamadokumentti valaisee tärkeällä tavalla eteläpohjalaista paikallishistoriaa ja tekee tunnetuksi sisällissodan lähtökohtia Etelä-Pohjanmaalla. Kovin merkittäviä elokuvallisia ansioita ei dokumentilla kuitenkaan ole. Se sopii tulevina vuosina hyvin Suomen sisällissotaa taustoittavaksi opetusvideoksi.

Dokumentti ei juurikaan valaise Tammisunnuntaita seurannutta kansallista murhenäytelmää. Vastaitsenäistynyt Suomi syöksyi tammikuun 1918 lopussa veriseen veljessotaan, joka päättyessään toukokuussa 1918 oli vienyt n. 36 600 suomalaisen hengen.

Sodan nimistä on kiistelty koko itsenäisyytemme ajan. Silti niin punakapinalla, veljessodalla, kansalaissodalla, vapaussodalla, luokkasodalla, sisällissodalla kuin vuoden 1918 sodallakin on omat perusteensa. Sota koettiin eri tavalla eri yhteiskunaluokissa maamme eri puolilla. Tämä Tammisunnuntai 1918 olisi voinut mainita ennen lopputekstejä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Junamatka ihmisyyteen****1/2

  Päähenkilöt Ljosa (Juri Borisov) ja Laura (Seidi Haarla)  loistavat rooleissaan.  © Elokuvayhtiö Aamu 2021 Y-Kinon ensi-iltaan tullut ohja...